Uusi 24h-uinnin tulosennätys - paikalla myös ennätysmäärä osallistujia!

23.8.2023

Seuran syyskausi on jälleen saatettu perinteisen 24h-uinnin myötä käyntiin, kun kilpa- ja taitouimarit valloittivat Pirkkolan uimahallin 19.-20.8. vuorokauden kestävän tapahtuman ajaksi. Osallistujia oli ennätykselliset 107 uimaria, joiden lisäksi mukana olivat tapahtuman mahdollistaneet kymmenkunta valmentajaa sekä reilut kymmenen huoltajaa. Seura siis näkyi ja kuului Pirkkolassa menneenä viikonloppuna niin uimahallissa kuin hallin ympäristössäkin!

Viestiuinnissa tehtiin myös 24h-uinnin historian paras tulos, kun koko seura ahkeroi kilometrejä kasaan huikeat 120km ja 675m. Edellinen ennätys vuodelta 2016 oli 116km eli tämän yli mentiin komeasti useammalla kilometrillä! Tähän tulokseen ei oltaisi tultu ilman jokaisen osallistujan panosta ja hienoa seurahenkeä, jonka siivittämänä jaksettiin uida myös yön pienimmillä tunneilla. 

Uimisen ohessa oli tuttuun tapaan tarjolla oheisohjelmaa aina pomppulinnasta valokuvasuunnistukseen, rastipisteisiin ja piha- sekä sisäpeleihin. Illalla päästiin myös ottamaan toisista mittaa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton SUH:n hengenpelastuskisailuissa. Tapahtuman aikana pidettiin myös seuran vuosittainen palkintogaala, jossa palkittiin seuraennätyksiä tehneitä uimareita sekä viime kaudella eri tavoin ansioituneita.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille sekä 24h-uinnin tukemisesta Subway Kaari, Lidl Pakilantie ja Elenia!