Kilpauinnin keväinen perinne Vaasan Kvarkeneissa – vauhtia altaassa ja vahvaa joukkuehenkeä!
28.4.2026
.jpeg)
.jpeg)

Kilpauinnin kevään kilpailukalenteriin jo perinteeksi muodostunut Vaasan Kvarkenit tarjosi jälleen onnistuneen kisaviikonlopun 17.-19.4. Kilpailuiden ainoa merkitys ei ole meille vain itse kilpailemisessa, vaan myös siinä, että toimimme ja elämme viikonlopun ajan yhtenä suurena joukkueena. Hallille saavuttiin pääosin samoihin aikoihin, jotta pystyimme kannustamaan toisiamme ja viettämään viikonloppua yhdessä – ei yksin hotellihuoneessa, vaan osana porukkaa. Hienona esimerkkinä seurahengestä toimivat SM-ryhmän pojat, jotka olivat järjestäneet majoituksensa itse Airbnb kautta, mutta olivat silti täsmällisesti mukana joukkueen yhteisissä aikatauluissa.
Perjantaina lähdimme Pirkkolasta kohti Vaasaa lähes täyteen lastatulla bussilla. Ensimmäinen päivä kului pääosin matkustaessa ja syödessä sekä vanhimpien uimareiden osalta vielä illalla viimeistelevän harjoituksen merkeissä altaalla. Nuorempien kanssa suunnattiin suoraan hotellille lepäämään.
Lauantaina päästiin tositoimiin! Kisapäivä venyi pitkälle iltaan, aina noin kello kymmeneen asti. Onneksi suurin osa ehti päivän aikana käydä hotellilla lepäämässä. Valmentajille päivä tarkoitti yli 12 tunnin urakkaa hallilla, mutta pitkästä päivästä huolimatta tulokset olivat todella hyviä ja uusia arvokisarajoja rikottiin.
Sunnuntaina saimme onneksi nukkua hieman pidempään, eikä kilpailupäivä ollut aivan lauantain mittainen. Altaassa sama ilotulitus kuitenkin jatkui. Viimeisissä lajeissa osalla alkoi jo näkyä viikonlopun rasitus, mutta jokainen lähti silti hyvällä asenteella ja tsempillä myös viimeisiin startteihin.
Erityisesti viestiuinneissa olimme sekä lauantaina että sunnuntaina liekeissä. Uimarit kellottivat hurjia osuusaikoja, ja tunnelma hallissa oli hieno. Joukkueet kannustivat omiaan, ja koko muu joukkue piti ääntä katsomossa. Oli ilo nähdä myös nuorimpien uimareiden elävän täysillä mukana ja kannustavan äänekkäästi kavereitaan.
Kilpailujen päätyttyä paluumatkalle lähdettiin sunnuntai-iltana noin kello 19 aikaan. Pysähdyksineen matka sujui hyvässä hengessä, ja takaisin Helsinki saavuttiin puolenyön aikaan.
Matkustus sujui erinomaisesti yhteistyössä JaloBus kanssa, jolta saimme kuljetuksen sopimushintaan. Käytössä oli siisti ja hyväkuntoinen bussi, jossa pitkäkin matka taittui mukavasti molempiin suuntiin.
Lämmin kiitos vielä kuljettaja Karille sekä huoltaja Pipsalle tärkeästä panoksesta onnistuneen kisareissun mahdollistamisessa!
.jpeg)
.jpeg)

.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)

