HU:n päävalmentaja Ilari Aalto: Harrastus- ja huippu-urheilu kulkevat lapsuusiässä käsi kädessä

9.9.2016


Vielä pari vuosikymmentä sitten lapsen aloittaessa säännöllisen urheiluharrastuksen, voitiin pitää oletusarvona, että lapselle oli ehtinyt kertyä jo laaja motorinen pohja.

Näin ollen lajiharjoittelu voitiin halutessa keskittää valtaosin lajispesifisiin harjoitteisiin. Vuonna 2016 tilanne on varsin erilainen; kärjistäen lapsi tuodaan autolla ensimmäisiin harjoituksiin vailla minkäänlaista kosketuspintaa omaa motoriikkaansa vanhempien varatessa jo lentolippujaan seuraaviin olympialaisiin. Näin ollen urheiluseuroille jää vastuu pohjatyön tekemisestä ja harjoitusohjelman monipuolisuus nousee suureen arvoon.

Yksinkertaisimmillaan monipuolisuuden lisääminen tuo vain pieniä muutoksia harjoitusohjelmaan. Jos peruskuntoharjoitteena käytetään esimerkiksi juoksulenkkiä, voitaisiin sama asia ajaa motorisesti rikkaammilla harjoitteilla, kuten esimerkiksi hippaleikeillä tai pallopeleillä. Erityisesti lihaskuntoa harjoitettaessa tuijotetaan usein vain määrämittareita, kun tärkeämpää olisi keskittyä kehittämään liikehallintaa kaikilla liikesuunnilla ja voimantuottotavoilla. Kehityksen mittaaminen meneekin jo todella vaikeaksi, kun etunojapunnerrukset vaihdetaan hauskoiksi eläinkävelyiksi joiden avulla voidaan parhaimmillaan saada kaikki liikesuunnat harjoitettua. Monipuolisten, jopa leikinomaisten harjoitteiden kautta tapahtuvaa kehitystä on hankalaa muuttaa numeroiksi ja näin ollen vaikeaa mitata. Jos kuitenkin pystymme havainnoimaan lapsen peruskunnon ja motoristen taitojen kehittyvän niin tarvitsemmeko siihen rinnalle mittaria, ja onko mittaamisesta ja kehityksen seurannasta tullut tärkeämpää kuin itse kehityksestä?

Lapsuusvaiheen monipuolisen harjoittelun hyötyjä on miltei mahdotonta kenenkään kieltää. Koulujen liikuntatuntien ohella vastuu liikunnan monipuolisuudesta nojautuukin nykyään myös kasvavassa määrin urheiluseurojen varaan. Vaikka laji itsessään koettaisiin jo varsin monipuoliseksi, ei se kuitenkaan takaa monipuolisen harjoittelun toteutumista. Elektroniikan ja lasten kasvatusmetodien syyllistämisen sijaan voisimme pyrkiä luomaan innostavia, monimuotoisia ja oppimista korostavia harjoitteita, joiden kautta lapsen motoriikka saadaan kehittymään miltei huomaamatta lajin vaatimalle tasolle ja näin ollen sekä harrastus- että huippu-urheilupolku kulkevat lapsuusvaiheessa käsi kädessä.

Ilarin kirjoitus on julkaistu alunperin verkkolehti.eslu.fi