Kilpa1:n tutustumispäivä Pihlajasaaressa

1.9.2014


Ryhmämme Kilpa1 vietti elokuussa tutustumispäivää Pihlajasaaressa. Lähdimme aamulla virkeinä lautalla vesiteitse saareen ja paikan päälle päästyämme tutustuimme saareen kiertämällä sen yhdessä.

Sitten asetuimme kallioille istuskelemaan ja aloimme pelata tietovisaa, jonka kysymykset koskivat toisiammme. Vastaukset menivät välillä aika metsään, mutta sehän oli vain hauskaa ja varmaan tarkoituskin.

Tietovisan jälkeen kävelimme hiekkarannan suunnalle. Sinne saavuttuamme järjestäydyimme riviin ja Ilari teippasi aina viereisten uimareiden jalat toisiinsa. Meille tuotti aika paljon vaikeuksia päästä maalia kohti kävelemällä sillä teipit irtoilivat ja yhtenäistä rytmiä ei oikein löytynyt. Ainakin saimme hyvät naurut, kun aloimme kokeilemaan mitä erillaisempia etenemistekniikoita ja kaaduimme aina lopuksi hiekalle.

Oleilimme hetken rannalla ja sitten siirryimme syömään ravintolaan herkullista lohikeittoa. Ruuan jälkeen saimme vapaa-aikaa ja ostimme jäätelöt. Sen jälkeen oli taas yhteistätoimintaa ja menimme leikkimään kiipeilytelineelle polttopalloa.

Polttopallon jälkeen halukkaat saivat mennä uimaan ja pidimme leikkimielisiä uintiviestejä. Se oli hauskaa, ja meren aallotkin toivat siihen pienen lisämausteen. Kuinka moni on uinut perhosta meressä Silja Linen aalloissa?

Uinnin jälkeen meillä oli vapaa-aikaa ja vietimme sen yhdessä istuskellen kallioilla ja pelaten totuutta vai tehtävää. Pojilla oli niin omituisia vastauksia, että meillä tytöillä oli vaikeuksia pitää ilmeet peruslukemilla ja lopulta nauroimme kaikki ihan kippurassa.

Lopuksi vielä illemmalla grillasimme makkaraa, leikimme mitä eriskummallisempia pelejä, kävimme ryhmän säännöt läpi ja vietimme rentoa aikaa yhdessä, ennen kuin illalla oli taas aika lähteä lautalla takaisin kohti koteja kohti.

Päivä oli kyllä mielestämme tosi onnistunut ja kaikilla tunti olevan hauskaa yhdessä. Tunsimme toisemme jo etukäteen, mutta tutustuimme ehkä vielä hieman paremmin. On mukavaa, että meillä on tälläisiä rentoja päiviä yhdessä, kun altaassa ei kuitenkaan voi jutella muiden kanssa. Ilari oli keksinyt meille kivaa ohjelmaa, joissa saimme nauraa hyvässä hengessä sekä itsellemme että toisillekin. Uskomme että ryhmän yhteishenki nousi ja jatkossakin on varmasti kivaa tehdä yhdessä ryhmänä jotakin myös altaan ulkopuolella.

Tekstin kirjoittivat Kilpa1-uimarit Emmi ja Noora